TimoTarus

Maailmantuhoajat, TOP 3

  • Avatkaa globalistit silmänne!
    Avatkaa globalistit silmänne!
  • Hiljainen yhtiömies
    Hiljainen yhtiömies
  • Demokratian nimissä!
    Demokratian nimissä!

Amerikan tiedustelupalvelu määrittelee aika-ajoin maailman vaarallisimmiksi luokitellut henkilöt. Yhtenä vuonna ykköspaikkaa piti Osama bin Laden, toisena vuonna FBI:n mukaan juutalainen asekauppias-mafioso Semlion Mogilevitch luokiteltiin maailman vaarallisimpien joukkoon. Kärkisijoilla ovat keikkuneet jo pidemmän aikaa myös Venäjän presidentti Vladimir Putin sekä Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un. Varmaan joidenkin mielestä siellä piakkoin keikkuu myös Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump? 

 

Se mitä ei uskalleta tai haluta sanoa ääneen, on että todellisuudessa eniten maailman epävakauteen vaikuttavat henkilöt ovatkin näkymättömiä ja järjettömän rikkaita ”taustapiruja”, sairaita paskiaisia jotka ohjailevat maailman voimapolitiikkaa mielensä mukaan. He ovat niitä jotka ostavat tai kiristävät maailmanlaajuisesti poliitikot toteuttamaan omat kierot suunnitelmansa. Nämä ”maailmantuhoajat” eivät välitä oikeudenmukaisuudesta tai kansalaisten parhaasta, he välittävät ainoastaan rahasta ja vallasta. Koska he jo omistavat kaiken niin voimasuhteiden manipulointi on heille ainoastaan kauhistuttava peli jota voi siis todellakin ihan oikeasti pelata! Työrukkasena he käyttävät tässä likaisessa näytelmässään ”sorretua vähemmistöä” ja heidän ”auttajaansa” vasemmistoa tai jopa kommunisteja, mitä radikaalimpeja sitä parempi! Eli tätä kapinaa rahoittaa siis juuri se hiljainen todellista valtaa pitävä eliitti, joilla on tietenkin aivan eri intressit ”sorretun vähemmistön” varalle kuin ”auttamisenhalu”, heidän intressinsä ovat samat kuin ne ovat olleet jo viimeiset 300-400 vuotta näin ”nykymuotoisesti”, hallita, alistaa ja omistaa! Ja jotta voi hallita niin pitää ensin hajoittaa!

 

Kaiken takana on ”pyhä kolminaisuus” suursijoittaja George Soros, ”rosvopankkiirien ykkösmies” Lordi Jacob Rothschild sekä ex-linnakundi ja Soroksen vasen käsi Mikhail Hodorkovski, jotka yhdessä käynnistivät mm. Kreikan, Kyproksen, Espanjan ja Portugalin ylivelkaannuttamisen Goldman Sachsin ja saksalaisten pankkien avulla, he junailivat maksetulla Maydanin kansannousulla Ukrainan kriisin, he vitkuttelivat Syyrian tuhoamisen ja saivat aikaiseksi muslimien massainvaasiot jota vielä itse tehostivat kumivenekuljetuksillaan ja Brysselin maksettujen päättäjien myötävaikutuksella.

 

Soros ei totisesti ole mikään pikku konna alallaan, hänen omaisuutensa on tätä nykyä arvioitu liikkuvan jossain 7-8 miljardin tietämillä, hän on pörssikeinottelija joka sai ”ansioistaan” lempinimen ”Mies joka romahdutti Englannin pankin”. Väitetään että Soros on jo 25 vuoden ajan ollut takana kaikissa maailman ”vallankumouksissa”. Väittämään on helppo uskoa kun seuraa mitä esim. Amerikassa juuri parhaillaan tapahtuu. Osa amerikkalaisista protestoi mielenosoituksilla demokraattisesti valitun Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin valintaa. 

 

Trump Towerin edessä  seisova kiukutteleva, todennäköisesti alun alkaen maksetuista protestoijista koostunut joukko on näyttävästi saanut mediatilaa, ikään kuin puolet amerikkalaisista olisi ollut liikkeellä vastustamassa uutta presidenttiä. Kyseisen joukkion taustalla häärää liberaali aktivistiryhmä MoveOn.org jota rahoittaa, yllätys yllätys George Soroksen Open Sciety Institute! Aktiivit tietenkin nostavat ”tikun-nokkaan” naisten oikeudet, homojen oikeudet ja tottakai vastustavat islamin vastustajia ja haittamaahanmuuton kritisoijia. Kuviohan on tuttu, sitä tavataan aina siellä missä maailmantuhoajien omistama media pääsee harjoittamaan yksipuolista kansan kahtiajako propagandaansa!

 

Demokratia Alliance jota Soros oli perustamassa 2005 on lahjoittanut 500 miljoonaa dollaria eri aktivistiryhmille, sen lisäksi DA:n säännöt edellyttävät että 100 ns. ”Talous titaania” lahjoittaa vuosittain 200 000 dollaria ”hyviksi todetuille” aktivistiryhmille!

 

Väittääkö joku vielä ihan tosissaan että ”Siionin viisaiden pöytäkirjat” olivatkin vain satuiluja? Maailmantuhoajien omistama media ainakin väittää!

 

Open Society Instituutilta hakkeroidut asiakirjat, Yhdysvalloista, Euroopasta, Euraasiasta, Aasiasta, Latinalaisesta-Amerikasta, Afrikasta, Maailmanpankin "presidentin kansliasta" jne. vuosilta 2008-2016 paljastavat työsuunnitelmat, strategioiden painopisteet sekä muun toiminnan joiden taustalla häärää Soros, ne sisältävät mm. raportit Euroopan vaaleista sekä maahanmuutto- ja turvapaikka bisneksestä Euroopassa! Katsokaapa vaan miten ”talmud-media” haluaa torpata Maria Le Penin ”jytkyn” Ranskan presidentinvaaleissa  2017 keväällä...Le Pen haluaa nimittäin korvata EU:n ”Kansakuntien Euroopalla”! Myrkkyä ”maailmantuhoajille”!

 

Amerikan presidentinvaalien manipulointiyritys ei yllättänyt lainkaan, Soroshan yritti estää aikoinaan jo Georg W. Bushinkin uudelleenvalinnan vaikka oli juuri aiemmin pelastanut tämän 90-luvun laman aikana konkurssilta. Niin ikään Soros on osakkaana Bush vanhemman kanssa Yhdysvaltalaisessa pääomasijoitusyhtiö Carlyle Groupissa ja on vaikuttanut sen hallituksen linjauksiin siinä määrin että on saanut ”vaikuttamisestaan” nimensä  jopa CIA:n kirjoihin ja kansiin. Soros on siis merkittävä uhka jopa omille!

 

Mainittakoon ohimennen että Carlyle Groupissa vaikuttavat Soroksen lisäksi vain muutamia mainitakseni mm. Nicholas Zarkosyn velipuoli, Soroksen ”yhteistyökumppani” lordi Jacob Rothschild ja kolmas ”Venäjän valloittaja” Michail Hodorkovski joka juuri tuli pitkästä aikaa pois piilostaan mainostamaan Soroksen perustaman ”Open Russia”-järjestön tavoitteita ja ilmoittaakseen samalla ”Venäjän valloituksen” jatkuvan...demokratian nimissä tietenkin! 

 

Se tietää epävakauden aikoja koko Eurooppaan, ellei sitten Trump pysty ihmeisiin...

 

Jos olisin Trump niin laittaisin Hillary Clintonin puolesta ensitöikseni vankilaan nuo kolme maailmantuhoajaa ja heidän tiiminsä, sillä he ovat se suurin uhka maailmanrauhalle!

 

Huom. jos Hodorkovskin ja Rothschildin juonet jotakuta kiinnostaa lisää, niin niihin voi tutustua tästä:

http://timotarus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173929-ketka-ukrainaa-jakavat 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Äärimmäisen huvittavaa,että Ladenia pidettiin _maailmantuhoajana_.

Mikä oli hänen suurin uhkatekonsa,todistettavasti?

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus

Nuo "nimityksethän" ovat pitkälti poliittisia, aina pitää saada syntipukki milloin mihinkin.

Huvittavaa on sekin että bin Ladenin perhe oli mukana mainitussa Carlyle Groupissa!

Joskus käynyt mielessä, että näinköhän bin Laden oli enää edes vapaana tai hengissä silloin kun alkoi "tehtailla" terroritekojaan?!?

Näytettiin jotain epämääräisen näköisiä suttuisia videopätkiä aina sopivin välein..

Soros voisi hajoittaa aluksi Pohjois-Korean noin malliksi, silloin voisi moni olla sitä mieltä että nyt ollaan ihan oikealla asialla.

Mutta eihän ne sitä yritä kun haluavat vaan Euroopan polvilleen...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Jos Soros hajoittaisi aluksi nyt sitten vaikka sen Pohjois-Korean,niin juuri sillä hetkellä Soroksesta tulisi suurin uha maailmalle.

Käyttäjän TimoTarus kuva
Timo Tarus Vastaus kommenttiin #3

Pitää paikkansa, kaksiteräinen miekka..

Toimituksen poiminnat